Luonnolliset aineet avuksi siivouksessa

Taas kerran on lähdettävä kauppaan kun jokin puhdistusaine on loppu. Nykyään on jokaiseen puhdistustapahtumaan saatavilla omat aineensa. Harva kuitenkin tietää, että suurimmalla osalla kaikkeen puhdistamiseen löytyy hyvin luonnollisia aineita valmiina omasta kaapista. Listasimme parhaat luonnolliset aineet ja niiden käyttökohteet, joilla puhdistus onnistuu ilman kauppaan lähtöä.

Etikka

Normaalisti kaapista löytyvä etikka tai väkiviinaetikka on suolakurkkujen valmistuksen lisäksi, luonnollinen ja toimiva puhdistusaine. Lisää tyhjentyneeseen puhdistusaine pulloon pari ruokalusikallista etikkaa ja voila, sinulla on täysi pullo puhdistusainetta. Etikalla saat myös puhdistettua vaikka kahvinkeittimen. Lisäät veden joukkoon taas pari ruokalusikallista etikkaa ja keität sen kahvikoneen läpi. Puhdistuksen jälkeen kannattaa laske vettä koneesta läpi.

Ruokasooda ja Suola

Nämä kaksi ainetta yhdessä muodostavat oikean ihmeaineen. Sekoittamalla molempia yhteen muutaman ruokalusikallisen ja lisäämällä vettä, saat tahnan jolla voi puhdistaa esimerkiksi uunin, kun jätät sen vaikuttamaan pinnalle muutamaksi tunniksi. Suolan avulla voit myös kiillottaa hopeaa. Ruokasooda toimii myös hyvänä kiillotusaineena sekä sillä voit puhdistaa tehokkaasti rasvatahroja. Jos jätät ruokasooda purkin auki se sitoo pahoja hajuja huoneilmasta.

Sitruuna

Sitruunasta on myös moneksi ja se toimii hyvänä puhdistusaineena. Sitruunalla voit puhdistaa mikron asettamalla pari viipaletta mikroon ja asettamalla sen muutamaksi minuutiksi maksimille. Sitruunahappo irroittaa rasvat pois mikrosta ja voit sen jälkeen pyyhkiä ne rätillä pois. Jätä puolikas sitruuna pöydälle tai jääkaappiin ja saat poistettua pahoja hajuja ilmasta. Sitruuna yhdessä etikan kanssa tehostaa puhdistusaineen voimaa, joten voit myös lisätä sitä samaan pulloon, johon laitoit etikkaa puhdistusaineeksi.

Cola

Monet ovat nähneet, miten coca-cola puhdistaa vaikka mitä tavaroita. Se on myös totta ja voit esimerkiksi poistaa ruosteen esineistä liottamalla niitä coca-colassa. Se toimiii myös puhdistusaineena lavuuarille tai vessalle mutta ei ehkä ole halvimmasta päästä kun pitää laittaa koti kuntoon.